keskiviikko, 23. toukokuuta 2012

Mökkikauden avaus

Mökkikausi on taas lähtenyt käyntiin tältä vuodelta.

 Edelleenkin tykkään kovasti tästä tehosteseinästä, mikä edellisenä kesänä otettiin esiin pahvien alta.
 Nämä laudathan on peräisin vanhasta laivan koneen kuljetuslaatikosta ja tekstit ovat alkuperäisiä.

 Kesäkeittiökin on selviytynyt ilman vaurioita talven hirmumyrskyistä. Eipä saaressa ollut muutenkaan mitään tuhoja tapahtunut, joten pienen siivoilun jälkeen saatiin aloittaa mökkeily.


 Aino-koira on aina niin onnellinen, kun saa kulkea vapaana ja seikkailla itsekseen. Uimassakin tyttö kävi jo useasti.

 Ensimmäiset grillimakkarat maistuvat niin hyville ja perinteisesti niillä polttaa kielensä kun ei malta odotella herkun jäähtymistä.

sunnuntai, 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivänä

                                                          Poikien antamat miniruusut
                                                                    Atsalea on mieheltä
Näin on vietetty taas kaikkien äitien omaa päivää kauniissa auringonpaisteessa. Edelleenkin pojat olivat askarrelleet äitienpäiväkortit jotka suukkojen ja kukkien kera sain. Olen onnellinen, ettei poikiin ole vielä iskenyt ujous läheisyyteen, mikä kovin moneen teiniin jossakin vaiheessa iskee, vaan heitä saa edelleenkin suukottaa ja halata. Viikko sitten olin seuraamassa poikien partiomarssia, oli melkoisen kolea keli marssia polvihousuissa, mutta hauskan näköisethän nuo vetimet ovat. Tuntuu, että koko kevät on ollut vallan kylmää ja tuulista, koskahan ilmat oikein lämpenee? Sitä jo kovasti odottelen.

Tätä kevään vihreyttä ja luonnon heräämistä varjostaa isäni vakava sairaus. On surullista seurata, miten ennen aina niin vahva ja touhukas mies vähitellen hiipuu ja väsyy. Hänen itsensä on selvästikin vaikea hyväksyä tilannetta että auttajasta tuleekin autettava. Toivottavasti hän kuitenkin saa vielä nauttia tästäkin kesästä.

sunnuntai, 22. huhtikuuta 2012

Minitomaatti

Ikkunaviljelyni sai lisäväriä minitomaateista. Bongasin hulluilta päiviltä tämän söpön tomaatin ja siinä oli jo runsaasti valmiina kauniin punakoita tomaatteja. Kourallisen olen niitä jo popsinut ja miten makeita ne olivatkaan.
Kesäksi aion siirtää taimen suurempaan ruukkuun lasitetulle parvekkeellemme, saapa nähdä millaista satoa tuo pikkuinen jatkossa kantaa, vai onkohan sen tekemä sato tässä.

lauantai, 7. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä!

Aurinkoista pääsiäistä kaikille!

ps. näin tänään ensimmäiset sinivuokot!

Koneeni taas temppuilee, enkä saa kommenttilaatikoita avatuksi. Käyn monien blogeja lueskelemassa, mutta valitettavasti ilman kommenttia.

sunnuntai, 1. huhtikuuta 2012

Miniloma

Tehtiin kevään kunniaksi miniloma Tallinaan. Viime käynnistäni onkin jo vierähtänyt muutama vuosi, enkä oikein muistanutkaan miten kaunis ja hyvin hoidettu vanhakaupunki on. Kahvilat ja ravintolat ovat siellä toinen toistaan hienompia, sisustukseen ja ruokien esillepanoon satsataan ja ainakin nyt suurimman turistisesongin ulkopuolella palvelukin on ystävällistä. Ja aina pitää ihastella Viron nuorten naisten tyylikästä pukeutumista ja korkeita korkoja.




Tänään ulkoilulenkillä kuultiin ensimmäistä kertaa peipposten laulua. Niitä olikin koko parvi ja metsä raikui niiden kilpalaulannasta.

sunnuntai, 25. maaliskuuta 2012

Sunnuntai

Aurinko on taas sulostuttanut sunnuntain viettoa. Olen jo pitkään etsiskellyt sopivia koreja ruokahuoneen senkin avohyllyihin. Nuo hyllyt eivät näyttäneet hyviltä kun niille kertyi kaikkea kirjavaa. Nyt kamat saa siististi kun löysin Ikeasta juuri sopivan kokoiset laatikot.

Viikonloppuna on vietetty kaksosten 12-v synttäreitä ja tänään ulkoitiin. Käytiin hakemassa muutama geokätkö paraisilta ja retkellä räpsin luontokuvia.

 Lumet alkavat olla jo melko hyvin sulaneet ja metsissä raikuu lintujen viserrys. Tällä retkellä nähtiin ja kuultiin jo kiurua, töyhtöhyyppää, sepelkyyhkyä ja monia tunnistamattomia livertäjiä.
 Luonnon hienoa muotokieltä.
Vanhan tammen sinnittelyä.
 Meressäkin on jo paljon sulaa.
Mökille alkaa tehdä mieli.

torstai, 15. maaliskuuta 2012

Kevättä ilmassa

Kevätaurinko sai taas tututusti viherpeukalon syyhyämään. Nythän meillä ei enää ole puutarhaa, mutta saahan tuota peukalon kutinaa lievitettyä näinkin helpolla. Kävin ruokakaupassa ostamassa kassillisen ruukkuyrttejä ja kokosin niistä yrtti-istutuksia.


Kun yrtit ovat keittiön ruokapöydän päädyssä ja näin helposti saatavilla, tulee niitä myös käytettyä. Jopa pojat napsivat näitä ruokiensa lisukkeeksi, vaikkeivat muuten olekaan mitään salaatin suurkuluttajia.

Tässä leivänpäällinen pullollaan vitamiineja.

Aurinko tuo sisustukseenkin kivan lämpöisen tunnelman ja luo hauskoja varjoja seinille.

maanantai, 20. helmikuuta 2012

Suihkuseinät

Nyt on kylpyhuoneen lasiset suihkuseinäkkeet paikoillaan. Ne ovat samaa tummaa lasia kuin viereisellä seinällä oleva saunan ovi.
Kaksoset tienasivat tänään taas lisää peliaikaa ja huomatkaa kuinka vasemmalla oleva lavuaari hohtaa niin puhtaana, ettei kuvatuksi saa ;-)

Tänään hiihtolomalaisia on hellinyt ihana aurinkoinen päivä ja eilisen pyryn jäljiltä luonto hohtaa puhtaan valkoisena.

keskiviikko, 15. helmikuuta 2012

Olohuone

Jouluisissa kuvissa jo vähän vilahtelikin uuden kotimme olohuone. Olohuoneen kalustus on osin vanhasta kodista ja osin uutta. Vanhasta kodista sinne tuotiin mm sohvaryhmä. Tämä sohvaryhmä on aikoinaan Vepsäläiseltä ostettu italialaisen Natuzzi-tehtaan nahkasohva. Se on niin mukava ja helppohoitoinen, että palvelee vielä vuosia. Rungoilla on jopa 10 vuoden takuu. Nahasssahan on se hyvä puoli, että se vanhenee kauniisti kulumalla ja pinnan pyyhittävyys on tärkeä kun perheessä on kolme poikaa ja koira.

Nykyisen asuntomme sisustamiseen antoi vahvan suunnan tummat ikkunapuitteet. Jokaisessa huoneessa on yksi seinä pelkkää ikkunaa, mikä myös rajoitti huonekalujen sijoitelua. Toisaalta valoa tulvii koko seinän täydeltä, jolloin tummat huonekalut eivät tee tiloja pimeän oloisiksi.


Olohuoneen lampuksi valittiin tällainen modeni kristallikruunu. Se on samalla tumma ja keveä.

 Tämä kirjahyllykokoanisuus on Ikeasta. Meillä on paljon kirjoja, jotka ennen oli säilytyksessä pitkin taloa, mutta nyt saatiin aikuisten kirjoille ja astioillekin tarpeeksi hyllytilaa ja mikä parasta- pölyltä suojattuna. Muutamat ovet valittiin puoliksi umpinaisina, jolloin kirjavat kirjanselkämykset saa piiloon. Näin hyllykön yleisilmeestä ei tule liian sekavaa. Pojilla on omissa huoneissaan samaa hyllysarjaa kapeat kirjakaapit valkoisina.

 Koko asuntoon vaihdettiin yläkuvassa näkyvä kuultovaalea tammiparketti aikaisemman kellastuneen parketin tilalle.
 Olohuoneen yhtä nurkkaa vallitsee tuo takka.

 Ja Turussa kun ollaan takan päällistä koristaa Suomen joutsenen pienoismalli.

tiistai, 14. helmikuuta 2012

Ystäville

                     

                           Oikein Hyvää Ystävänpäivää!

lauantai, 11. helmikuuta 2012

Kaupankäyntiä pelimerkeillä

Kaksosilla on tietokonepelaaminen alkanut viemään liiaksi aikaa muulta elämältä, joten heille piti tehdä rajoituksia pelaamiseen. Peliajaksi sovittiin kaksi tuntia. Kotityöt eivät ole poikia kovastikaan kiinnostaneet, kuten ei varmasti monia muitakaan kohta 12 täyttävää pojankoltiaista. Mutta nyt keksin hyvän keinon saada pojat tekemään kotitöitä tienaamalla niillä lisää peliaikaa.

Tänään molemmat pojat pesivät kumpikin oman vessansa. Seisoin vieressä neuvomassa oikeiden pesuaineiden ja välineiden käytössä ja puhdasta tuli.
Sitten pojat tekivät nakkikeiton. Toinen pesi ja kuori perunat ja toinen teki pilkkomis- ja maustamistyön. Itse istuin vieressä antamassa ohjeita. Näillä töillä pojat tienasivat peliaikalisää ja samalla oppivat elämisen taitoja.
Tätä pelimerkkikauppaa aion käyttää vastaisuudessakin, niin ei pojista ainakaan kasva näitä kuuluisia uusavuttomia.

Mukavaa lauantai-iltaa!

torstai, 26. tammikuuta 2012

Takan uudistus


 Aikaisemmissa kuvissakin vilahtanut olohuoneemme takka koki remontissa uudistuksen. Aluksi mietimme josko koko möhkälemäinen takka olisi purettu pois ja laitettu tilalle uusi manttelitakka. Mielestäni takka kerrostaloasunnossa on kiva yksityiskohta, mutta alkuperäisessä kuosissaan takka oli aika hirvitys.
Aikamme takkaa tiirailtuamme, alkoi se kuitenkin sopia talon 70-lukuiseen tyyliin ja päätimme vain pinnoittaa sen uudestaan mustalla graniittilaatalla.  Tulipesään piti teettää metallinen kulmaus, sillä meitä varoiteltiin, ettei graniittilaatta kestäisi tulipesän kuumuudessa. Alakuvassa takka ja olohuone ennen remppaa.

lauantai, 14. tammikuuta 2012

Kuvia uudesta kodista

Vihdoinkin tänään aurinko pilkahti sen verran, että sain räpsittyä kuvia uudesta kodistamme ilman salamaa.
Kuten jo syksyllä kirjoitin, rempassamme valittiin harmaan, mustan valkoisen ja vaaleaa harmaa-ruskean sävyjä. Tavaraa on karsittu paljon ja pyritty ajattomuuteen, helppohoitoisuuteen ja selkeyteen.

Makkarimme

Ruokahuoneeseen hankittiin uudet kalusteet, entiset jätettiin omakotitalomme uusille asukeille. Tuolit ovat nahkapäälysteiset ja näin helpot pitää siisteinä ja mukavat istua.
 Ruokahuoneen lampuksi valikoitui tällainen hässäkkä.
 Pesuhuoneeseen laitettiin kahdet raindance -suihkut. Suihkuseinämät vielä puuttuvat, ne tulevat olemaan samaa tummennettua lasia kuten saunan ovikin on.
Takaseinän karhea pinta käsiteltiin värittömällä Sasulla puhtaanapidon helpottamiseksi. Ilman suojausta pintaan voisi jämähtää pesuainejäämiä ja kalkkitahroja.
 Tupla-altainen lavuaarikaluste hankittiin Ikeasta. Altaan alapuolella olevat suuret vetolaatikot kätkevät sisäänsä föönit ja lakat.
Saunan kiukaaksi hankittiin sama Harvian tornikiuas kun omakotitalossammekin oli. Siitä tulee niin pehmeät löylyt, joten halusimme myös tänne sellaisen. Saunan seinät käsiteltiin poron sävyisellä Sasulla ja lauteet sekä katto mustalla vahalla.
Valaistus on toteutettu kuiduilla,
Toisen kaksosten huone. Yhdellä seinällä on tehostetapetti. Muut seinät ovat harmaat.
 Myös tässä huoneessa säilytyskalusteet on Ikeasta.

Myös toisen kaksosen huoneessa on samaa tehostetapettia yhdellä seinällä ja muut seinät ovat tätä tumman harmaata tapettia.

Esikoisen huone on tässä kaaoksen tilassa yleensä aina. Lähestyessä kohdetta kannattaa käyttää suojakypärää ja hengityssuojainta ; )

Jatkan seuraavassa päivityksessä. Nyt alkoi kuvien lataaminen tökkiä, joten ehkä niitä on jo tarpeeksi yhteen postaukseen.
Mukavaa lauantai-illan jatkoa!